maanantai 4. helmikuuta 2013

Yliopisto Ramon Llull

Aamulla nukuin pitkään, mikä ihana tunne, koska koulu alko vasta 15.30 ja kesti 20.00 asti. Kaikki kurssit, joita opiskelen on englanniks.
Eka tunti mulla oli kurssi nimeltä Negotiation Skills. Harjoiteltiin sitä miten pitäisi neuvotella eri tilanteissa, niin että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Kurssin lopussa on suullinen koe. Toinen tunti oli Logistics Management, joka on logistiikan johtamista. Opettajana mukava vanha mies, mutta en menisi sanomaan, että hänen englantinsa olisi parasta, mutta ainaki saa yksinkertasen selityksen kaikille asioille. Kurssilla on kaks koetta, kummastakin täytyy saada yli 4 (asteikolla 1-5) niin läpäisee kurssin.

Löysin jonku edellisen tunnin oppilaan kansion ja otin sen sitte kotii, et pysyy hyvässä tallessa. Täytyy viedä se huomenna International relations toimistoon. Ajattelin samalla yhden kurssin, että lukkari olis vähä yhteinäisempi, koska on liikaa hyppäreitä. University Ramon Llull on yksityiskoulu ja sen lukuvuosimaksu on yli 10 000 euroa. Kuulostaa näin suomalaisee korvaa aika isolta summalta, koska emme suoraan maksa koulutuksesta mitään.

Toinen koulupäivä
Aamulla kävin koulussa heittää sen pojan kansion sinne toimistoo ja samal kysyy mitäs muit kursseja ois mahollista ottaa, mut eipä siel ollu mitää parempaa. Aamulla olin myös laittanu pyykkikoneen päälle, vaikka meijän kämppis, joka omistaa talon on sanonu et pitää pyytää aina sitä laittaa se päälle. Kone on vanha, mut silti ajattelin ettei tää niin vaikeet voi olla. No sit se ei pessy niit pyykkejä loppuu :D jouduin kesken kaiken ottaa ne pyykit pois sieltä... ja kaikki vedet vaa valu lattialle, hirvee siivoominen. Onneks oli ihana uus kämppis, joka autto mua. Taidan tästä lähtien kiltistä pyytää, että laittaa koneen päälle!


Illalla mulla oli koulussa kurssi International marketing, joka pitäis saada suomessa korvattua. Kurssi vaikutti ainakin vähän haastavalta. Ryhmätöitä tulee paljon, mutta kurssilla ei ole koetta. Sentään opettaja puhu hyvää englantia ja vaikutti hyvältä tyypiltä. Ylihuomenna Barcelonaa tulee mun poikaystävä whippii! Sunnuntaina ois suunnitelmis mennä Karnevaaleihi Sitgesii :) Varmasti tosi hienoo!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti