maanantai 18. maaliskuuta 2013

Turo de la Rovira näköalapaikka & Las Fallas Valencia



Turo de La Rovira
Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa. Perjantai aamuna lähdettiin heti aamusta norjalaisen Anjan kans suuntaamaa Turo de La Roviran näköalapaikalle. Paikasta kuulin mun suomalaisilta kavereilta. Siellä ei käy paljon turisteja, mutta paikallisia näytti olevan jonkun verran. Parhaiten näköalapaikalle pääsee keskustasta ensin vihreän linjan metrolla pysähtyen Lessepsissä ja sen jälkeen bussilla 24, joka pysähtyy näköalapaikan mäen alapuolelle, mikä sitten kivutaan ylös. Paikka sijaitsee noin 4 bussipysäkkiä Parc Guellista ylöspäin. Turo de La Rovirasta kaupunki näkyy paljon lähempää, samoin Tibidabon linna ja rantaviiva. Turo de La Rovira on hyvä piknikkipaikka, juotiin viiniä ja syötii keksiä ja patonkia. Samalla kun käy Turo de La Rovirassa, niin voi myös käydä Parc Guellissa, niinku me tehtiin.





Valencia - Las Fallas festivaali
"Patsaiden polttaminen sai alkunsa 1700-luvulla, kun puusepät keräsivät pajoihinsa kertyneen ylimääräisen romun kaduille poltettavaksi. Polttamiseen yhdistettiin vuosien saatossa taiteellista näkökulmaa ja yhteiskunnallista satiiria.

Keväisen Valencian kadut alkoivat täyttyä taidokkaasti työstetyistä patsaista, jotka viestittivät yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Karnevaalin nimi tulee espanjan kielen sanasta falla, puute.
Valtaapitävää kansanosaa pilkallisesti kuvaavat hahmot ovat jo parisataa vuotta hauskuttaneet juhlaväkeä."

Valenciaan saavuttiin Shaz organisaattorin mukana. Bussi lähti Placa Catalunyalta kello 10 aamulla ja matka Valenciaan kesti 4h. Mikään organisaatiohomma ei kyllä pelaa Espanjassa, aina lähetään myöhässä tai ollaan väärässä bussissa tai jotai vastaavaa. Sentää paikanpäällä oli hienon näköstä ja ne kaikki paperimassasta tehdyt figuurit oli ällistyttäviä, miten ne vaa pysy sillee ilmassa rikkoontumatta. Meillä oli paikallinen amerikkalainen opas Danny, joka oli erasmus vaihdossa Valenciassa. Oltais kyllä eksytty ilman sitä miestä. Ilotulitukset oli huimat, niihin oli kuulemma käytetty puol miljoona euroa. Ihan mukava, että Espanjalla on tollasii laittaa rahaa, mutta sitten on vähän muista asioista puuteetta. Valenciassa oli modernimmat rakennukset ku Barcelonassa, hienon näkönen paikka, me gusta mucho! Bussi lähti sitten takas Barcelonaa puol 5 aamulla ja oltii perillä noin puol 9 aamulla, oli erittäin hauska mennä metroon :D Jotku haukotteli ku oli heränny yöunilta ja mä haukottelin ku väsytti niin paljon.  Uusin motto: Sopeudu tilanteeseen! Auttanu monessa tilanteessa :)






















Suomi
Lähen käymään Suomessa 22.-2.4, koska meillä on 11pv mittainen pääsiäisloma. Se on varmaa tosi jäätävän kylmä kokemus! :D Ensin täytyy selvitä tästä tenttiviikosta rrrr! Tilasin eilen uuden kameran, pitkien lukemisten ja pohtimisten jälkeen päädyin Canon s100, se ei oo koskaan pettäny. Toivon vihdoin saavani omia kuvia täällä! <3
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti